Q II

Posted on 19.8.2014

2


Jaoin pari vuotta sitten mietteitäni suomalaisten Q-kirjaimen ääntämisestä. Kyse oli siitä, miten yleistä on lausua Q samalla tavalla kuin G. Arvioin tuolloin lausumistavan vaativan vähemmän vaivannäköä, mutta taisin olla parissakin mielessä täynnä kakkaa.

Olen viime blogauksen jälkeen opiskellut englannin ja yleisen kielitieteen alla muun muassa ääntämystä. Vaikka tämänkertainen kirjoituskaan ei ole tieteellinen teksti tai muutenkaan asiantunteva, on se toivottavasti hieman valistuneempi arvio ilmiöstä.

Q_2014

On kai hyvä aloittaa siitä, ettei kirjoitetun kielen kirjainten ja puhutun kielen äänteiden välillä ole täydellistä vastaavuutta. Ei vain siksi, että erilaisia äänteitä voi tuottaa lähes loputtomasti, vaan myös siksi, että jokainen mieli ja suu on erilainen. Puhuttua kieltä voi ehkä verrata käsin kirjoitettuun; kukin piirtää koukeronsa vähän eri tavalla, mutta muut tunnistavat ne silti.

Voidaan kuitenkin sopia, että tiettyjä keskiarvoisia äänteitä merkitään tietyin symbolein. Kansainvälinen foneettinen aakkosto IPA on yksi tapa. Esimerkiksi sanan kengät ääntämys voitaisiin kuvata merkkijonolla [keŋŋæt], joka kertoo kenelle tahansa järjestelmään perehtyneelle karkeasti, millä tavalla suuta pitää liikutella ääntääkseen sanan suomalaisittain.

Q_2014a

Miksi on enemmän oikein lausua kirjain Q suomeksi äänteellä [k] äänteen [g] sijasta?

Q on yksi monista aakkosista, jotka meillä esiintyvät vain lainasanoissa. Lainasanakirjaimenakin se on historiallisista syistä melko harvinainen, ja vakiintuneissa sanalainoissa se korvataan kirjaimilla KV (kvartsi, kvartaali, kvintetti). Siksi suomen ääntämyksestä puhuttaessa ei oikeastaan voida puuttua Q:n ääntämiseen – kysymys on kulloisenkin lainasanan lähdekielen ääntämyksestä.

Vaikka Q on antiikin aikana todennäköisesti edustanut omaa äännettään ja on siksi oma kirjaimensa, nykyisten eurooppalaisten kielten sanakirjojen ääntämysohjeita tutkimalla voi huomata sen vastaavan käytännössä aina äännettä [k]. Saman voi todeta kuuntelemalla netin tai television välityksellä puhuttuna vaikkapa ranskaa, espanjaa tai englantia.

Löysin koko latinalaisia aakkosia käyttävän maailman yli sadan kielen joukosta vain yhden, jossa kirjoitettu Q lausutaan säännönmukaisesti [g] – Azerbaidžanissa käytetty azerin kieli. Aavistan kuitenkin, että azerilla on ollut melko olematon ja häviävä vaikutus suomalaisten kielenkäyttöön.

Miksi puoli Suomea sitten sanoo [g]?

Äänteiden [k] ja [g] välillä on hyvin vähän eroa. [g] ei kuitenkaan monien muiden ”pehmeiden” konsonanttien tavoin esiinny alkuperäisissä suomenkielisissä sanoissa. Alkujaan kyse onkin ehkä ollut kielellisestä hyperkorrektiudesta – siitä, että lausutaan vierasperäiset sanat (tai tässä tapauksessa kirjain) varmuuden vuoksi mahdollisimman vierailla äänteillä. Joskus esimerkiksi näkee tai kuulee puhuttavan psygologiasta, brobagandasta tai Gongon tasavallasta… Guusta.

En kuitenkaan usko kaikkien nykyisten [g]-ääntämyksen käyttäjien olevan hyperkorrekteja. Kuten viime kirjoituksessa mainitsin, minullakin oli opettaja, joka lausui Q:n G:n tavoin. Todennäköisesti Suomessa on useamman sukupolven ajan yksinkertaisesti paikoin opittu lausumaan harvinainen kirjain näin, vaikka lausumistavalle ei alun perin ole ollut muuta perustetta kuin se, että jotkut ovat vieraaseen kieliainekseen törmätessään arvanneet väärin.

Q_2014d

Mitä asialle pitäisi tehdä?

Ei varmaan mitään.

Kieli on sopimuksenvaraista, eikä perimätietoa siitä voi järkevin perustein kyseenalaistaa. Todellisen kielenkäytön ilmiöiden ymmärtäminen, vertailu ja määrittely on sitä paitsi hyödyllisempää ja mielenkiintoisempaa kuin pyrkimykset määrittää, millaista kielen pitäisi olla.

Posted in: Ilmiöt, Kieli