Mii Contest Channel – viimeiset seikkailut

Posted on 24.6.2013

0


Wii U, Nintendon uusin pelikonsoli, on ollut kaupoissa viime joulusesongista. Koska kuutisen kuukautta on pelialavuosissa noin yhdeksän vuotta, lakkauttaa Nintendo suurimman osan edellisen konsolin – ikälopun Wiin – nettipalveluista pian, 28. päivänä. Vain jo pitkään lähes päivityksittä jäänyt kauppakanava ja nettipelien omat serverit jäävät tämän jälkeen pystyyn.

Varoitus tuskin tulee ajoissa, mutta jos haluaa nähdä esimerkiksi omat peliaikatietonsa laskematta niitä kalenteritoiminnosta manuaalisesti, kannattaa avata Nintendo Channel ennen sen häviämistä. Epäilen vahvasti, että tilastoihin pääsisi jälkikäteen enää mitenkään käsiksi.

Aioin alun perin puhua Wiistä peleineen yleisemmin ja analysoida omia mittavia peliaikojani (yhteensä yli 5000 tuntia kuudessa vuodessa), mutta omakaan kiinnostukseni aihetta kohtaan ei tahtonut riittää, joten annoin olla. Muiden ilmaiskanavien ohessa lakkautetaan kuitenkin myös Mii Contest Channel, ja siitä on pakko sanoa jotain.
MCC_mccYritän alkajaisiksi uudelleenluoda ensimmäisen kanavakäynnin aiheuttamia tuntemuksia hieman rautalangasta vääntäen, jotta kuka tahansa voisi ymmärtää, mistä alempana on kyse:
MCC_SQ1Ruutu on täynnä käyttäjien luomia halpoja, isopäisiä muoviukkoja. Karikatyyrit ovat toinen toistaan oudompia ja hämmentävämpiä, eikä missään lue sanallakaan, mitä mikään esittää.
MCC_SQ2Isopäiden tutkimiseen annetaan erilaisia vaihtoehtoja, mutta jokainen nappi tuntuu vain sekoittavan samoja päitä loputtomiin erilaisiin järjestyksiin. Missään ei ole mitään järkeä.
MCC_SQ3Hahmoilla on maksimissaan kaksi nimikirjainta ja listasta valittu erikoiskyky, kuten ”tanssiminen” tai ”näytteleminen”. Nimikirjaimilla ei voi hakea, mutta kyvyillä voi: hakutoiminto on hyödytön.
MCC_SQ4Hetken harhailun jälkeen löytyvät kasvot, jotka erityisesti kiinnittävät huomion. Yhdellä napilla saa koolle muut saman tekijän nettiin lähettämät mysteerit, toisella lisää samannimisiä hahmoja – vaikka nimi salaista tietoa onkin.
MCC_SQ5Lopulta eri variaatiot samalla nimellä kulkevista kasvoista sytyttävät katsojan päässä lampun…
MCC_SQ6…tai sitten joku porukasta on ystävällisesti käyttänyt lähettämäänsä hahmoa avatarinaan, jolloin Miin alkuperäinen, maksimissaan kymmenmerkkinen nimi on kaikkine typoineen kaiken kansan nähtävissä. Parrakas vammanaama onkin kokonainen Pikachu!
MCC_boKun mieli pikku hiljaa avartuu Mii-hahmojen rajoituksiin ja käyttäjien tapaan kiertää niitä, aukeaa kanavan kautta aivan uusi ja kamala popkulttuurikaatopaikkamaailma, joka jatkuvasti keksii uusia keinoja saada sitä tutkiva kyseenalaistamaan halukkuuttaan elää maapallolla. Aikoinaan kesti jonkin aikaa esimerkiksi tajuta, että ylemmän kuvan kaltaiset turilaat ovat erilaisia näkemyksiä Bowserista. Kun taju sitten tuli, ei oikein tiennyt, pitäisikö huutonauraa vai hypätä parvekkeelta.

Koska kanavaa ei kohta enää koskaan voi kokea livenä eikä yhtä hämmentävää palvelua yhtä suurella käyttäjämäärällä tulla ehkä enää koskaan näkemään, kävin valikoimassa jälkipolville ison läjän parhaita paloja ihmisten ympäri hyvinvoivaa maailmaa tuottamasta valtaisasta arkistosta hämärää kakkaa. Tämä kokoelma on lähes kokonaisuudessaan liitetty alle.

Kehnohkosta resoluutiosta ja automaattisen ehostuksen aiheuttamasta materiaalin epätasaisuudesta huolimatta toivon lukijan saavan arvuuttelusta paljon iloa ja kyynisiä ahaa-elämyksiä. Useimmat valitsemani Miit ovat nimittäin aika kamalia. Perustiedot globaalista popkulttuurista sekä Mii-hahmojen rajoituksista ovat luomusten tunnistustyössä korvaamattomia.

Kannattaa muistaa myös vanhan Mii-töräykseni aihe, aloitusmiit. Niitä on joukossa paljon.

Alkaa.

MCC_soth
MCC_ar
MCC_dr
MCC_db
MCC_op
MCC_nu
MCC_un
MCC_hk
MCC_mj
MCC_sd2
MCC_sn
MCC_sn2
MCC_kk
MCC_sd
MCC_mi
MCC_ti
MCC_li
MCC_cf
MCC_fm
MCC_y
MCC_jr
MCC_da
MCC_bi
MCC_ma
MCC_lu
MCC_td
MCC_we
MCC_mini
MCC_hm
MCC_hr
MCC_to
MCC_ok
MCC_shch
MCC_to2
MCC_am
MCC_pac
MCC_do
MCC_mc
MCC_k
MCC_ao
MCC_mu
MCC_seta
MCC_ws
MCC_bo2
MCC_gege
MCC_j5
MCC_pp
MCC_huhu
MCC_ra
MCC_mt
MCC_ka
MCC_bu
MCC_t
MCC_ab
MCC_wa
MCC_bp
MCC_w
MCC_abs
MCC_sm
MCC_bm2
MCC_j
MCC_jc
MCC_amp
MCC_mo
MCC_di
MCC_dk
MCC_dx
MCC_o
MCC_dd
MCC_go
MCC_pl
MCC_mm
MCC_min
MCC_jh
MCC_cp
MCC_jj
MCC_yo
MCC_gr
MCC_c
MCC_bones
MCC_km
MCC_pg
MCC_ms
MCC_ho
MCC_nf
MCC_s
MCC_sb
MCC_a
MCC_puh
MCC_aa
MCC_bm
MCC_be
MCC_baba
MCC_rara
MCC_rm
MCC_m
MCC_megu
MCC_ml

Posted in: Nintendo