Kävin dyykkaamassa

Posted on 27.3.2013

0


Kävin uteliaisuuttani kokeilemassa dyykkaamista eli käyttökelpoisen ruoan tai tavaran roskiksesta hakemista. En muista mistä alun perin keksin koko jutun, mutta päämäärätietoiseksi tulin vasta, kun idea projektista herätti huomattavan paljon perusteetonta vastustusta.

Tarkoituksenani ei ole radikaalisti muuttaa vähintäänkin henkisesti lihavaa elämäntapaani, enkä siksi yritä esittääkään saarnaavani tyhmälle ihmiskunnalle viisauksia. Tämän mielikuvan antamisen välttämisestä tullee vaikeaa aiheeseen liittyvien jyrkkien mielipiteiden takia, mutta joitain dyykatessa esiin nousseista ajatuksista haluan nettiin tiivistää.

Itse reissu osoittautui aika mutkattomaksi, sillä uhriksi valikoitunut kauppa oli heittänyt biojätteeseen kaikki ruoat ehjine pakkauksineen. Sinänsä hyvin likaiset astiat sisälsivät siis pikku yöpakkasenkin puolesta pinon enemmän tai vähemmän syömäkelpoista tavaraa.

Tarjolla oli ainakin juureksia, salaattia, omenoita, leipää, kalaa ja kukkia, unohtamatta oletettavasti jonkin lähiravintolan pois heittämää valtavaa määrää lihaa ja simpukoita. Vaikka ruukkusalaatit ja omenatkaan eivät olleet kehuttavassa kunnossa, ainoastaan kalojen ja pussittomien ruokien ottaminen olisi tuntunut täysin mahdottomalta ajatukselta, mikäli elintarvikehygieniasta mitään tiedän. Koska en ollut nälän vuoksi asialla, tyydyin varovasti porkkanapussiin.

Jos lihansyönti itsessään on usein epäekologista, oli toiselta mantereelta laivatun lihavuoren roskiksessa näkeminen jo masentavaa. Tuli mieleen lapsena kanan luiden erottelua seuratessani kokemani shokki, joka lienee useimmille yhtä steriileissä oloissa kasvaneille tuttu; sitä yhtäkkiä tajusi, että telkkarin kivoilla otuksilla ja lautasella pyörivillä kikkaroilla oli jokin yhteys.

Koska yhdessä roskakatoksessa on arkipäivän tai parin jäljiltä näinkin paljon ruokaa, kertynee haaskausta laajemmassa mittakaavassa lyhyessäkin ajassa älyttömän paljon. Pelkästään ruokakauppoja on Suomessa tuhansia, ravintoloista tai koko muusta maailmasta puhumattakaan. Eikä sillä että läheskään kaikki myyty ruokakaan tulisi syödyksi, koska perheeni tuskin on ainoa, jossa lähes päivittäin heitetään pois jääkaapissamme pilaantunutta tavaraa.

Pois heittäminen on nähdäkseni täysin vakiintunut osa – anteeksi inklusiivinen muoto – modernia suhtautumistamme ruokaan ja sen ostamiseen. Ainakin meillä kotona leipäkorissa pitää aina olla kaiken varalta leipää, vaikka lopulta heittäisimme palaakaan syömättä pussin pois. Samalla tavalla muutama roskiin lentänyt kaali tai vasikka päivässä tuskin on kaupalle mitään sen rinnalla, että asiakkaat ylipäätään käyvät – jos emme saa ihan kaikkea haluamaamme yhdestä paikasta tai suosikkisinappimme ei kuulu valikoimaan, saatamme tuosta vain siirtää koko ostovoimamme johonkin toiseen kauppaan, joka kätevämmin täyttää tarpeemme. Hyllyjen pitää siis jatkuvasti notkua, vaikka yhdenkään yksittäisen tavaran myynti ei ole sanottua.

Jos dyykkaajat voivat kollektiivisesti ylijäämiä syömällä vähentää ostamista ja siten edes hieman hillitä kaikenlaista tuotantoa, prosessointia, pakkaamista ja kuljetusta, en kenties tekopyhän arvomaailmani pohjalta keksi syytä valittaa. Toisaalta kauppojen epäekologiset toimintatavat ja ynseä asenne dyykkaajiin ovat taloudellisesti ymmärrettäviä. Varsinkin netissä monimutkaisesta tilanteesta vallitsee puolin ja toisin jokseenkin ahdistavan jyrkkäkantainen keskustelu, mutta nyt viimeistään sortunen juuri siihen korokkeelta huuteluun, jota halusin välttää.

Oli joka tapauksessa ihan mielenkiintoista huomata, ettei roskiksesta otettua porkkanaa voinut mitenkään erottaa jääkaapissamme olleesta. Oheisessa kuvassa molemmat.