Roskavuoren kuolonkurvi

Posted on 17.5.2012

1


Kaunista suomalaista maisemaa.

Kuvassa taustalla kohoava kumpare on Malminkartanon täyttömäki, jätemäki tai vielä tuttavallisemmin jättäri. Se on valtava rakennusjätekasa, joka on peitetty maalla ja muutettu virkistysalueeksi. Virallisesti 90-metrisen nyppylän nimi on Malminkartanonhuippu ja mikäpä sen osuvampaa, sillä tämä elämää suurempi roskakasa on kyllä kaiken huippu ja lisäksi huippupaikka ampua ilotulitteita suoraan silmään tai juoda ystävien kesken hieman kansallisjuomaa.

Huipun tavaroista sai itse huipulta kuvan vain vastavaloon.Kaupungin korkeimmaksi pseudoluonnolliseksi kohdaksikaan näköalat huipulta eivät ole ihmeellisiä – sinänsä kivan puumeren rikkovat lukemattomat latvojen yläpuolelle kohoavat betonimöhkäleenpuoliskot, joiden edustamaan rakennettuun ympäristöön taas pääsee kurkistamaan vain läheisen teollisuusalueen muodossa. En aio esittää näkymästä ottamiani kuvia, sillä niistä tuli vähäisten käytettävissä olevien muuttujien vuoksi tavallistakin ikävystyttävämpiä räiskyjä.

Itse asiassa kävinkin dokumentoimassa mäkeä aivan muista syistä. Löysin aiemmin keväällä yhdestä rinteestä jokseenkin erikoisen oloisen läjän maastopyöräreittejä, joista jälkikäteen googleteltuani en löytänyt koko netistä kuin pari hassua mainintaa satunnaisilta foorumeilta. Kun varsinkaan kuvia ei tahtonut löytyä, tunsin jälleen kerran velvollisuuden kutsuvan…

Reitit hyppyineen näkyvät mäen alla kulkevalle hiekkatielle äärimmäisen selvästi.Mielenkiintoisia näistä vanhoista polunuomista ja natisevista rampeista tekee vielä eritoten se, etteivät ne selvästi ole minkään virallisen tahon tukemia. Kuitenkaan toimintaa ei kaikista merkeistä päätellen kukaan ole yrittämässä estääkään. Wikipedian kautta löytämässäni vuodelta 2010 kotoisin olevassa alueen hoito- ja kehittämissuunnitelmassa todetaan paikan päällä muodostamani mielikuvan tueksi näin:

Alueella risteilee suunnittelemattomasti useita kivisiä ja savisia polkuja sekä maastopyöräilyyn liittyviä reittejä. Pyöräilyreitit keskittyvät mäen itärinteeseen, mutta myös mm. mäen huipulta länteen suuntaavaa vedenjakajaa on käytetty alamäkiajoon. – – Mäen itärinteen maastopyöräilyreitit ovat paikoin syvälle kuluneita ja mutkittelevat mm. tuomimetsikön halki.

Pyöräreitit lähtevät kaikki ikään kuin salaa pikkupolkuina sellaiselta huipun puolelta, jota alas ei mene kunnollisia teitä. Jyrkähköjen polkujen jälkeen tulee selkeimmin näkyvillä olevan ja leveimmän reitin ensimmäinen huvitus näkyviin: Yllättävän turvallisen oloinen hyppyri, jota mäessä väistelemistäni neljästä pyöräilijästä ainakin yksi käytti useamman kerran.

Aivan rehellisesti sanottuna olin aluksi yllättynyt nähdessäni rämäpäiden sijasta kunnolla varustautuneita pyöräilijöitä, sillä olin aiemmalla käynnillä pitänyt paikkaa tosi epämääräisenä. Huomatessani heidän kuitenkin useimmiten ajavan hypyistä ja kummallisuuksista suoraan ohi, tajusin paikalla sen muutamista hieman kyseenalaisista virityksistä huolimatta olevan harrastajille sijaintinsa ja pitkän alamäkensä vuoksi arvoa.

Monet kurvit ja hyppyrit vaikuttavat niin rakenteeltaan kuin materiaaleiltaankin yllättävän laadukkailta – näitä ei ole hiekkaleluilla kasattu. Minkälainen porukka radan takana sitten onkaan, ovat he ottaneet harrastuksensa tosissaan. Kauneusvirheiden määrä, rataosuuksien keskenään epätaisainen laatu ja ylipäätään koko pyörämäen obskuurius kuitenkin muistuttavat jatkuvasti, että selkeän kokonaissuunnitelman mukaan tai palkkakuoren perässä ei täällä ole ahkeroitu.

Sileäksi ja kaarevaksi muotoutunut savireitti on sekä silmälle että keholle ilman pyörääkin kiva, vaikka pyrinkin sillä kävelemistä sekä polun itsensä että pyöräilijöiden vuoksi välttämään. Matkalla alas ihmettelin kiinnostavasta ajokulmasta kieliviä, lähes pystysuorassa seinämässä kulkevia renkaanjälkiä ja reunavallista pilkottavaa rojua.

Meno ja näkyvyys mäessä ovat varmaan aika erilaisia myöhemmin kesällä, kun puissa on lehdet ja rikkakasvit kukoistavat. Ulostulo metsiköstä on näin keväälläkin sisäänmenoon verrattuna jotenkin risuinen ja epämääräinen.

Päätylankuista päätellen hyppyriä on ehditty jo tänä vuonna huoltaa.

Tämä vaihtoehtoisen reitin päädyssä oleva hyppyri on kännissä. Olen ehkä vain huono visualisoimaan hyppyä päässäni, mutta en täysin tajua rampin kaltevuuden merkitystä – tarkoituksena on kai ehkäistä kurvista ulos ajamista, vaikka se saattaisi toimivan laskeutumispaikan puutteessa olla pitkälti sama asia kuin oikeaoppinen hyppykin.

Viereiseen kuoppaan hylättyyn pulkkaan saattaa myös liittyä humala, sillä itse harkitsisin näin jyrkästä ja kaikenlaisia yllätyksiä sisältävästä mäestä laskua kahdesti.

Rinteen toista reunaa hieman takaisin ylös kivutessa tulee vastaan tällainen viritys, joka näyttäisi väistämättä ponnauttavan käyttäjänsä kapean reitin sijasta suoraan jyrkkään ja muhkuraiseen ruohikkoon. Kuulin ohimennen kahden pyöräilijöistäkin kuvailevan kyseistä hyppyä mahdottomaksi, joten tämä ei mene vain neliömäisyyteni piikkiin. Paikalle oli myös unohtunut huonon vitsin rakennuksessa käytetty saha.

Koko komeuden kruunaa kukkulan juurella oleva rakennelma. Jos äskeiset olivat vielä kyseenalaisuudestaan huolimatta hyppyreitä, on tämä itsemurhaväline. Se oikeutti koko blogauksen mielessäni aivan yksinään – kaikki ylempi on enemmän tai vähemmän vain johdantoa tähän. Jos rinnettä vertaa elämään, tämä on muhkuraisen matkan lopussa odottava kuolema.

Hyväksyisin vielä sen, että hyppyrin alle on tahallaan kaivettu mutakuoppa ja että tarkoitus on ponnistaa epärealistisen pitkälle, mutta ruosteisia nauloja sojottavaan romukasaan putoaminen tuntuu melko kohtuuttomalta rangaistukselta siitä, että hyppää alle seitsemän metriä.

Sen lisäksi että raportoin tässä muutenkin vähän kieli poskessa, rehtiyden nimissä tunnustettakoon, että hypyn takana näyttäisi olevan rakennusvälineitä jatkoksi. Mikään ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että kasasta sojottaa ruosteisia nauloja ja että rinteen pohja on näyttänyt jokseenkin yhtä lohduttomalta jo useamman viikon ajan.