Lelulauantai

Posted on 7.4.2012

2


Ajattelin tutkia vanhoja lelujani. Kaikkia ei onneksi ole säästetty ja legopalikat ehdin jo erikseen käsitellä, mutta sängyn alla on jo pitkään odottanut pari useammasta muutosta lähes koskemattomana selvinnyttä laatikollista syrjään sysättyjä muistoja ajalta, kun kaikki oli mutkattomampaa ja ennen kaikkea muovisempaa. Missään mielessä maininnan arvoisia tai muistoja herättäneitä leluja löytyi itse asiassa aika paljon, mutta puran koko läjän kerralla, jotta nihkeiltä jatko-osilta säästyttäisiin.

Kuvamateriaali on tällä kertaa hieman eri tyylistä kuin yleensä. Selkeimpänä erona vaihdoin tavanomaisen kliinisen pöytäpinnan spottivaloineen leluille sopivampaan valoisaan, värikkääseen ja kankaiseen makuuhuoneympäristöön. Päädyin myös laskemaan kameran lähes mattoon asti autenttista leikkivinkkeliä hakiessani, sillä maailma näyttää lattiatasosta erilaiselta.

Veturi

Tämä värikäs ja äärimmäisen pölyinen höyryveturi on ilmeisesti yksi ensimmäisiä lelujani. Kun veturin töytäisee reippaasti matkaan, liikkuu se ihailtavan kitkaisesti ilman erillistä virtalähdettä itsestään suurin piirtein ensimmäiseen tielle osuvaan seinään asti, piippu vuoroin nousten ylös ja laskeutuen alas. Ikään kuin tasapainottaakseen paristottomuutensa tuomaa etua, pitää veturin koneisto kokoisekseen kapistukseksi aika kovaa meteliä.

Muumilaiva ”Merenhuiske”

Ruskea syöpymä on oletettavasti jonkin laatikon päällä olleen laitteen paristovuodosta.Muumilaiva ”Merenhuiske”, nyt uusissa väreissä, joista emme jaksaneet edes ottaa erillistä kuvaa pakkaukseen. Täydellinen kaikenlaisiin viattomiin muumileikkeihin, kunhan ei leiki portailla, sängyillä, padalla, kattilalla, liedellä, riippumatolla tai Papan hatulla – ne kun lysähtävät kasaan tai kilisevät menojaan olohuoneen sohvan alle pelkästä kosketuksesta.

Voi luoja.Myös pahennusta aiheuttavat leikit ovat helppoa ja hauskaa muumilaiva ”Merenhuiskeella”. Muumilaiva ”Merenhuiske”, nyt omaksi – martinexilta.

Itse asiassa olin lapsena liian kiltti ja pelokas lavastaakseni kauhukohtauksia, mutta päiden vaihtelu on vanha juttu. Metroseksuaali-Nipsu kuuluu myös näihin uusiin iän tuomiin oivalluksiin.

Mukana tulevat hahmot ovat kaikki jollain tavalla omituisia. Muumit ovat lattajalkoja pystyäkseen seisomaan kuopissaan, Nipsun ja Hemulin silmiä ei ole maalattu ja Myyn tai Nuuskamuikkusen käsiin ei saa työkaluja. Papan hattu myös putoaa koko ajan ja Mamman esiliinana oli ruma tarra.

Tyco Magic Copier

Ehta amerikkalainen 80- ja 90-lukujen vaihteen roju. Lelukopiokoneessa viisitoista vuotta lojuneet eri parin patterit eivät ole vuotaneet ja kuin ihmeen kaupalla käyvät yhä virtalähteenä paperin ulos työntäville rullille. Itse kone ei tosin ole yhtä hyvässä kunnossa, sillä eri kerroksista löytyvistä piirtojäljistä ja pinkkiin ruutuun kosketuskynästä jäävästä lähes olemattomasta jäljestä päätellen käyttö- ja säilytysohjeita ei ole alkuunkaan noudatettu. Harmi sinänsä, sillä laite olisi suhteellisen vähäisen käytön vuoksi todennäköisesti kaikessa turhuudessaan uudenveroinen.

Ehkä hölmöintä tässä sinänsä kivassa ja minulle nostalgisessa luonnonvarojen hukkapalassa on se, että koko mittavan rotiskon ainoa olennainen osanen on hiilipaperiarkki. Jos tarkoituksena on tuottaa kaksi samanlaista kuvaa ilman, että toinen pitää pyyhkiä pois, on itse niinsanottua kopiokonetta parempi jättää käyttämättä välikappaleena.

Disney-leimasimet

Höhöö Nauroin Hessu-leimasimen muita tummemman värin implikaatioille. Myös, miten ihmeessä vähintään 15 vuotta hylättynä lojunut mustetyynykin on kuin vasta kostutettu?

Palloja

Pehmojalkapallosta on laatikossa tullut jalkamuna. Kuten normaalit ja terveetkin lapset, pidin kaikenlaisista palloista. Oikean reunan likaisenpunainen pallo näyttää ja tuntuu siltä, kuin se olisi ostettu lemmikkihyllystä. Superpalloista taas on järsitty kynnellä huomattavia palasia pois. Muistan tehneeni tätä siitäkin huolimatta, että tajusin sen heikentävän niiden suoritusta. Kai siinä oli jotain terapeuttista.

Tweet-T

Tämä Stockmannin logolla varustettu tipunen ääntelehtii aistiessaan valoa. Munan takapuoli sanoo, ettei paristoa voi vaihtaa ja että sillä voi piipittää 150 tuntia yhteen menoon. Linnussakin on yllättäen yhä virtaa, vaikka olen omistanut munan niin kauan kuin muistan ja joka kerta sen nähdessäni uteliaisuuttani kokeillut, josko patteri olisi jo lopahtanut.

Itse tipukin on vuosien saatossa omaksunut munan muodon.

Lasikuulia

Nämä kauniit kuulat aion kaikista löytämistäni rojuista todennäköisimmin pitää itselläni vielä jatkossakin, vaikka luultavasti olen liian laiska yrittääkseni aktiivisesti hankkiutua muistakaan eroon. Vihreänkeltaisia kuulia on kymmeniä, erilaisia sinisiä ja ruskeita vain pari siellä täällä.

Burgerijojo

"syö burgeri, ole purgeri" Tässä hampurilaista esittävässä jojossa on kaksi yläpuolta. Siitä ei pääse yli eikä ympäri.

Pikkuautoja

Mitä pikkupojan lelukoppa olisi ilman matchboxeja? Muuta kuin vähemmän sukupuolirooliin ohjaileva, siis. Kerran mittavasta kasasta erilaisia autoradan osasia, ramppeja ja itse autoja on jäljellä enää kuvassa näkyvä otos. Annoimme jossain vaiheessa pois kaiken autokrääsän jota en ehdottomasti halunnut säästää, joten nämä autot ilmeisesti miellyttivät minua kaikki erityisesti. En tosin tiedä, miten fiksua oli säästää pikkuautoja esimerkiksi niiden kivojen kuljetuslavojen takia, jos ei niillä enää koskaan aikonut leikkiä. Toisaalta useimmat autot ovat väriensä takia minusta vieläkin ihan hienoja, vaikka maalipinnat ovatkin lukuisia osumia ottaneet.

Keilasetti

au. Löysin kaksi keilapalloa ja vain kolme keilaa, vaikka niitä on todennäköisesti alun perin ollut paljon enemmän. Hyvin pienille sormille soveltuvat pallot ovat niin köykäisiä, että pomppivat pitkin poikin ja hädin tuskin edes tönäisevät keiloja kumoon.

Jyrä

Jyrään liittyy kaksi muistoa. Ensinnäkin muistan äitini muistelleen, että pienenä katselin jonkin kaupan leluja hetken ja päätin sitten haluavani juuri tämän jyrän enkä mitään muuta. En ilmeisesti ollut koskaan kovin äänekäs tai tässä suhteessa vaikea – joskus kaupassa käy sekä riehuvia lapsia että heidän vanhempiaan sääliksi.

Toisena muistona – enkä todellakaan tiedä miksi muistan tämän – muistan ruotsinlaivan hytin pöydällä jyränneeni tällä samaisella jyrällä ässä mixin violetin karkin.

Kassakone

Tässä leikkikassakoneessa on kiva viivakoodinlukija: Luurin päässä on nappi, joka esinettä tai leikkikaveria vasten painamalla tööttää. Muuten laite onkin lähinnä omalaatuinen. En itse esimerkiksi olisi valinnut jäätelöpuikon ja voileivän viereen kolmanneksi ruokaesineeksi pihviä. Lisäksi edessä olevat kuusi numeronappia ovat oikeasti kolme kosketinta, joten alarivin nappeja saa painaa oikein olan takaa ja oikeasta kulmasta, jotta painallus rekisteröityisi.

Pyörivä juttu

Tämä kapine on ollut lelulaarissa kauemmin kuin voin muistaa, aina yhtä virttyneenä. Halvan ja heiveröisen näköinen mutta hyvin aikaa kestänyt härveli vaatii hieman rytmitajua liikkeessä pysyäkseen. Näkö- ja tuntohavaintojen perusteella muovikuulien yhteentörmäyksestä ei pitäisi aiheutua kummoista ääntä, mutta naksahdus on jollain konstilla saatu tosi tyydyttäväksi.

Tylsiä figuureja

Ylempänä ja alempana esiteltyjen kaltaisia leluja omistavilta nykylapsilta ei varmasti liikene aikaa tai kärsivällisyyttä tällaisille täysin paikallaan oleville palikkaleluille. Kuka nyt käyttäisi mielikuvitusta, kun lelut leikkivät itsestäänkin ihan mallikkaasti!

Sen lisäksi että figuurit ovat ihan vakavissaan ottaenkin aika tylsiä, tuntuu jokaisessa olevan jotain synnynnäistä vikaa. Myyn mekko on jostain syystä jätetty maalaamatta, 80-luvun Karvinen ei tahdo millään pysyä pystyssä ja viimeisessä taas ei sinänsä ole vikoja, mutta rumahko hahmo on siitä ranskalaisesta lumiukkoanimaatiosta, jota en muista koskaan varsinaisesti katsoneeni. En tiedä miksi kyseinen pökäle oli laatikossani, mutta se on merkittävä ollessaan varmasti kaikista unohdetuin ja vähiten huomiota saanut leluni.

Venyvä Tom

Tomissa on väänneltävine raajoineen jo enemmän ideaa. Hassua kyllä, se on helpompi saada pystyyn päänsä ja kätensä kuin eri suuntiin vääntyilevien jalkojensa varaan.

Sauruspeli

En ole muokannut itse kuvamateriaalia mitenkään, kuula luiskahti juuri noin sisään. Vedettävän pelin kuudesta kuulasta on yksi jäljellä. Korvaaminen on vaikeaa, sillä kuulan täytyy olla juuri oikean kokoinen – yhtään isompi ei mahdu liikkumaan urassa tai systeemin sisällä, pienempi tai kevyempi taas ei toimi heittomekanismin kanssa.

Reaktio

"Se on vain biologiaa, poikaseni!" Hauska fakta: Jos säilyttää pyyhekumia ja muovia kosketuksessa toisiinsa, alkavat ne hyvin hitaasti reagoida kemiallisesti. Ikävä kyllä ehdin napsauttaa yhteen sulautuneet esineet irti toisistaan, joten todisteeksi jäi enää epämääräinen läikkä molempiin.

Tiger Electronics Super Off Road

Tämä hieman ennen mitään järkeviä kannettavia konsoleita valmistettu kauhistus toimii yhä, vaikkakin sen verran välkkyvästi, ettei ensin kaavailemastani videosta tullut mitään. Yksi mielenkiintoinen yksityiskohta laitteessa on se, että sen paristoluukku sijaitsee konsolin takana yläreunassa, kun kaikissa muissa koskaan käpälöimissäni paristokäyttöisissä laitteissa pötkylät syötetään alareunaan käsien lähelle. Koska köykäisen värkin painopiste on siellä missä paristotkin, tuntuu pelatessa koko ajan kuin konsoli yrittäisi karkuun.

Itse peliä kommentoidakseni: roskaa.

Imukuppivieteriankka

0,79 aikansa amerikan dollaria maksanut puolisukeltaja pomppaa yhä häiritsevän korkealle, vaikka vieteri sojottaa joka suuntaan ja imukuppi on mustunut ja röpelöitynyt. En keksi mitään nasevaa selitystä sille, minkä vuoksi eläimeksi on valittu ankka vaikkapa sammakon tai jonkin muun oikeasti hyppivän otuksen sijasta.

Sanoakseni vielä jotain ylipäätään tästä lelujen määrästä, minulla on yksinhuoltajan hoidokkinakin ollut uskomattoman yltäkylläinen ja virikkeellinen lapsuus. Vaikka osa on kotoisin muilta sukulaisilta, äitini hankki selvästi liikaakin tavaraa yrittäessään tehdä meidät lapset onnellisiksi – tämä otos on vain pintaraapaisu kaikista lapsuudessani talossamme olleista leluista.

No, tarkoitus on varmasti ollut hyvä.

Posted in: Lapsuus, Lelut