Koulueväsretkeily

Posted on 24.3.2012

2


Jossain peruskoulun viimeisten ja lukion ensimmäisten vuosien välissä koululaiset tai opiskelijat tajuavat olevansa sen verran kypsässä seurassa ja itse vastuussa tekemisistään, että voivat alkaa tuoda kouluun eväitä ilman opettajien ja kaverien sekoamista. Ysiluokkalaisen viattomasta limupullosta ei ole pitkä matka lukiolaisen pöydällä usein iltapäivisin lojuvaan ylimitoitettuun kasaan erilaisia patukoita, pulloja, pusseja ja pullia.

En tiedä mistä kärjistyksestä puhut.Varsinkin ylioppilaskirjoituksia muistelen eväsretkipelleilyn jonkinlaisena huipentumana: Tuntuu että täysin riippumatta aiemmista välipalatottumuksista kaikki toivat kokeisiin oman painonsa verran ruokaa valmiiksi varsin rajoitettua työskentelytilaansa tukkimaan. Koska eväisiin kannustivat kaikki aina opettajista sanomalehtiin, toin itsekin ensimmäiseen kirjalliseen kokeeseen syötävää – kolme piparia. Söin kaksi.

Kaikki yksityiskohtaiset muistoni kirjoituksista liittyvät itse asiassa eväisiin. Piparieni ohella muistan jonkun pudottaneen kolisevat karkkinsa liikuntasalin lattialle ja sen, kun joku yritti avata kuplajuomansa mahdollisimman hitaasti välttääkseen väkivaltaisen, häiritsevän sihahduksen ja päätyi sitten suhauttelemaan vaimeasti kokonaisen minuutin ajan ennen korkin auki napsahtamista. Jälkimmäinen tapaus alkoi venyessään naurattaa minua ja pieni piristys olikin ihan paikallaan, joten ei mitään niin pahaa ettei jotain hyvääkin.

Sinänsä on varmaan totta että oikeanlainen välipala tarjoaa energiaa ja että näläntunne saattaa häiritä koesuoritusta tai opiskelua ylipäätään, mutta tuskinpa vain minkäänlaiset eväät tai niiden puute painavat vaakakupissa paljoakaan opeteltavissa ja harjoiteltavissa olevien tietojen ja taitojen rinnalla. Eväsasiassa voisi säilyttää jonkinlaisen kohtuuden – ihmetyksekseni aikuisopiskelijatkaan eivät tunnu tajuavan tonnikalan hajun leviävän isoonkin tilaan tehokkaasti tai erilaisten pussiviritelmien rapisevan korvan vieressä melko paljon kovemmalla äänenvoimakkuudella, kuin millä opettajan puhe useampien metrien päästä kuuluu. Mitä ylipäätään kävi aamiaisille ja eväiden syömiselle taukojen eikä työskentelyn aikana?

Eräs etenkin lukiolaistyttöjen suosiossa oleva pidempään ihmettelemäni välipalaratkaisu on vauvanruoka, joten ostin kokeilumielessä purkillisen. Eiköhän vauvoillekin vielä jäänyt.Nelikuukautisten jänisten ruokaa. Nelikuukautisille tarkoitetun Piltti-soosin edut opiskelijaeväänä ovat näin käsissä pyöritellessä ilmeiset: Purkillinen sosetta on pieni, halpa, melko pitkälti pelkkää oikeaa hedelmää ja vitaminoitu. Vaikka sose onkin valmista syötävää, kovin kätevä se ei lusikan tarvitessaan kuitenkaan ole.

Äitini mukaan vauvanruokien käyttö laihdutuksessa tai välipalana ei ole ollenkaan uusi keksintö, joten ihmettelen, miten kukaan ei vielä ole keksinyt purkittaa samaa tavaraa aikuisille suunnattuna. En usko että uudelleenbrändäys olisi täysin turha veto, sillä kynnys parikuukautiselle tarkoitetun ruoan kassalle asti viemiselle tai julkisesti repusta esiin kaivamiselle voi olla yllättävän iso. Lähin keksimäni aikuisten tuote on kylmähyllyn smoothiet, mutta ne ovat vauvanruokiin verrattuna jostain syystä melko kalliita.

Ai niin: Piltti maistui odotusteni mukaisesti melko miedolta, mutta siltä mitä purkissa lukeekin.