Maksukorttien magneettijuovat

Posted on 28.12.2011

1


Joskus miettii taskuja tyhjentäessään, ovatko kaikki hyötyesineet hyödyllisiä ja arvoesineet arvokkaita. Ja kyllä, yritän leveillä avaimenperälläni.

Useimmissa paikoissa maksetaan nykyään korttien siruilla, mutta esimerkiksi lähivalintatalossa myyjä yhä vetää kortin magneettijuovalukijan läpi. Joidenkin asiakkaiden kortit eivät kuitenkaan toimi kunnolla sellaisillakaan kassoilla, joiden laitteissa ei muiden kohdalla ilmene ongelmia. Työntekijä puhaltaa ja hinkkaa korttia, rukoilee ja toivoo sen toimivan mutta läpyskä suostuu yhteistyöhön vasta kovan työn ja pitkän ajan jälkeen. Tällaisessa ongelmajonossa seistessäni tuijottelin aikaisemmin usein halkeamia katossa ajattelematta tilanteesta enempää, kuin että vieressäni jälleen kerran typerät ihmiset osoittavan typeryyttään näyttämällä kuinka kaltoin he arvoesineitään kohtelevat. Sitten elämä läksytti.

En heti unohda hetkeä, jona kassa katsoi lasittunein silmin tyhjyyteen ja hankasi kaksi päivää aiemmin kirjekuoressa tullutta, kiiltävää ja käyttämätöntä korttiani hihaansa aivan kuin se olisi ollut likainen. Takanani mummeli nosteli kasvonosiaan ja teinipojat siirsivät energiajuomiaan viereiselle kassalle. Itse maksutilanne ei sinänsä minua liikuttanut, mutta olin ärtynyt itselleni siitä, etten aikaisemmin ollut edes ajatellut mahdollisuutta kortinhaltijan syyttömyydestä. Lukijan vihdoin piipattua (ei kiitos hihan) lähdin kaupasta aiempaa nöyrempänä.

Kaikista eniten harmittaa se, että minä toimin ja tilanteessa olleiden reaktioista päätellen ylipäätään ihminen toimii siten, että jokainen mahdollinen asia pitää jossain määrin omakohtaisesti kokea ennen kuin sitä voi ymmärtää. Ehkä tämä on sitä paljon puhuttua vanhaksi ja viisaaksi tulemista, yksittäistapaus kerrallaan – tai sitten olen vain aiemmin ollut asian suhteen idiootti. Tosin puolustuksekseni sanottakoon, että odotin myös pankeilta enemmän: miten upouusi kortti voi toimia vaihtelevasti, jos edellinen ei elinikänään kertaakaan pettänyt?

Ja miksi sain pyytämättä vanhan valkoisen tilalle tämän näköisen kortin?

Posted in: Ihmiset, Laitteet