Oikea ja vasen

Posted on 23.10.2011

0


Jos olen joskus isä, muistuttakaa, että opetan oikean ja vasemman yhtenä suurista maailman totuuksista jo ennen kuin lapsi osaa kunnolla puhua. Minulle ei selvästikään tehty näin, sillä muistan kouluikäisenä leikkikaverien, opettajien ja vanhempien suureksi kärsimykseksi mokanneeni jokaikisen tilanteen, jossa käskettiin katsoa tai mennä jompaan kumpaan suunnista.

…Ainakin kunnes eräänä päivänä joku sattui Mario Kart 64:n äärellä toteamaan johdossa olevien kuskien näkyvän ruudun vasemmassa reunassa. Luultavasti jostain aiemmin samana päivänä tapahtuneesta sekaannuksesta alakuloisena tein yltiötietoisen päätöksen, etten enää koskaan sekoittaisi vasenta ja oikeaa ja – toden totta – seuraavat kymmenisen vuotta aina kuullessani jomman kumman mainittavan visualisoin Mario Kart -ruutua päässäni varmistuakseni tarkoitetusta suunnasta.

Suhteellisten suuntien ongelmana on se, etteivät ne kumpua mistään luonnollisesta ja käsinkosketeltavasta tosiasiasta, vaan yleisestä ja kieltämättä elämää helpottavasta sopimuksesta. Oma kehoni on ja oli tällä akselilla aivan liian symmetrinen, jotta sen perusteella voisi muistaa mitään.

Suurisilmäistä lasta hämmensi myös se, miten edessä seisojan oikea käsi olikin katsojasta vasemmalla. Muistan yrittäneeni kerran auton ikkunaan kurkottelevana natiaisena keskustella äitini kanssa liikenteen oikeanpuoleisuudesta ja menneeni täysin sekaisin.

Huvittavaa kyllä, pääsin Mario Kart -tavasta irti vasta pari vuotta sitten toistokertojen saatua minut sisäistämään vasemmuuden ja oikeuden. Jonkun epähuomiossa sekoittaessa suunnat tulvii liikuttunut mieleni yhä Bowsereita ja numeroita.

Posted in: Lapsuus, Minä, Videopelit