Suomen lasimuseo

Posted on 22.9.2011

1


Haluaisin heti aluksi tehdä selväksi, että tapanani ei ole käydä museoissa enkä aio tämän satunnaisen käynnin perusteella esiintyä minkääntasoisena intellektuellina. Matkalla kotiin tunsin itseni vain vanhaksi: Istuin lauantaina junassa, olin tulossa museosta, menossa kotiin nukkumaan ja minulla oli ongelmia takin vetoketjun kanssa. Aivan kuin olisin harmaantunut vähän.

Museo toimii rakennuksessa, jota käytettiin viime vuosisadalla kymmenien vuosien ajan lasitehtaana.Joka tapauksessa, helposti virikkeistettävissä oleva mieleni pitää kaikesta värikkäästä sekä kaikesta läpinäkyvästä. Lasi on usein molempia, joten päädyin jotenkin sattuman ja päähänpiston vuoksi Riihimäellä sijaitsevaan Suomen lasimuseoon.

Kattavasti lasin historiaa maassamme läpileikkaavan, yllättävän suuren perusnäyttelyn lisäksi käynnissä oli viimeisimpien kymmenen vuoden virolaista lasitaidetta esittelevä näyttely sekä tämän päivän nuutajärveläisen ”lasikomppanian” muotoilulle varattu sali, unohtamatta aulan yläkerran pienoisnäyttelyä paikallisen lasinpuhaltajamestarin ja tämän tyttären teoksista.

”Unohdin” lippua ostaessa kysyä valokuvaamisen luvallisuudesta. Vaikka kieltokyltin puutteesta salien ovilla saattoi jotain päätelläkin, vedin kaiken varalta kolmijalkani laukusta vasta aulan jälkeen. Useimmiten museoissa on tosin tietääkseni kiellettyä vain salaman käyttö, jonka sanotaan nopeuttavan maalausten ikääntymistä.

Perusnäyttelyssä hienointa oli kaikenlaisten astioiden, pullojen, lintujen ja pallojen yksinkertaisen vaikuttava määrä. Osa oli laitettu huoneiden seinustoille aikajanan kaltaiseen järjestykseen selittävien tekstinpätkien kera, toiset salien keskelle vitriineihin tai lasiseinän taakse. Oikeanpuoleisessa kuvassa Oiva Toikan teos Keidas, joka on kaiken pienen lasin sisällä olevan rojunsa takia äärettömän kiva. Taiteesta mitään ymmärtämättömänä junttina haluaisin tosin käyttää sitä pöytänä ennemmin kuin näyttelyesineenä.

Pohjakerroksessa oli parin tyypillisen pelottavan nukkepienoismallin lisäksi esillä kaikenlaisia lasin valmistuksessa ennen vanhaan käytettyjä koneita ja välineitä, joista osa ei kaikessa käytännöllisessä nerokkuudessaan ollut reiällisiä kivipaaseja kummoisempia.

Kuvassa oleva 1900-luvun alun automaattinen pullonpuhaltaja sen sijaan hämmentää minua: Onko Muumien aikakoneen näköisessä häkkyrässä tosiaan vain tarpeellisia osia? Aikani tuotteena tipun korkealta aina tajutessani, miten ankeaa kaikki teknologia on vielä sata vuotta sitten ollut. Niistä ajoista ei ihmiselämälläkään mitattuna ole loppujen lopuksi kovin kauan.

Stanislav Libenskýn Kuutio Kuulassa ja Saara Hopean Kastehelmi edustavat uskoakseni museon suurinta ja pienintä lasikuulaa. Vaikka olisi lapsenmieliselle persoonalleni tyypillisempää kannattaa pikkiriikkistä könttiä, massiivinen pallonjärkäle on tällä kertaa minusta erikoisine taitto-ominaisuuksineen vaikuttavampi. Kaikki pallomaiset esineet ovat tosin sympaattisia.

Nuutajärveläisten nykytaiteessa ei ollut sen enempää päätä kuin taidetta varten tehdyssä taiteessa yleensäkään. Kuvassa Johannes Rantasalon Mesecina ja sen ilmeinen pikkuserkku Balkan Offroad, jotka Mesecinan kolmimetriyyden vuoksi pistävät silmään saman tien tilavaan näyttelysaliin astuessa.

Itse asiassa lasikomppanianäyttelyssä oli myös kivaa astiamuotoilua ja kohtuullisen kokoisia perinteisempiä koriste-esineitä, mutta tulin kuvanneeksi vain hämmentäviä taidehäkkyröitä. Vasemmalla Markku Salon säkkärä Action Stories, oikealla Hans-Christian Bergin teos Skulls.

Jäljellä on vielä virolaisten taiteilijoiden näyttely kolmannessa kerroksessa.
Vasemmanpuoleisen Anneli Paloveerin ideoiman teoksen nimi on Olemisen kauneus ja tuska. Miten vakavasti voi nimetä kasan kuulia? Osasten kauneuden ja kokonaisuuden jokseenkin epäsoveliaan nimen vuoksi teos jäi koko museokäynnistä päällimmäisenä mieleen. Oikealla Rait Präätsin Tietokone ”Absoluuttinen Totuus”: Esillä ollut virolainen nykylasitaide oli keskimäärin nuutajärveläistä hillitympää, mutta puhuttelevampaa.

Oli syy mieltymykseen mikä vaan, kuka tahansa lasin ystävä viihtynee Lasimuseossa – näytillä on laaja kirjo erilaisia esineitä neljältä eri vuosisadalta. Yksi aikaisemmin mainitsematta jäänyt erikoinen perusnäyttelyn osio on alakerrassa aivan aulan vieressä oleva näyttely, joka tarkastelee 1700-lukulaista suomalaista lasiperinnettä arkeologisena kohteena, sisältäen kuvia vanhojen lasitehtaiden kaivauksilta ja runsaasti lasinkappaleita ajalta. Jutussa on jotain hämärää.

Myymälän lasikissat edustivat ihan oikeasti mielestäni hyvää makua, mutta tuliaiset jäivät vakituista työtä tekeville tai eläkeläisille suunnitellun hintatason vuoksi ostamatta. Vain kaikista pienimpiä ja turhimpia helmiä tai joutsenia olisi saanut budjetilleni sopivaan hintaan.

P.S. Viereisen museon puistonäyttelyhuutokaupassa telkänpönttöhuussin lähtöhinta oli 3500€.