Kotitekoisia mikropelejä

WarioWaren viiden sekunnin mikropelit ovat ihanteellista ajanvietettä keskittymishäiriöiselle, tyhmälle nykynuorisolle sekä kieltämättä muutenkin varsin hauskaa ja harmitonta tekemistä. Sarjan uusin osa, WarioWare: Do It Yourself, lisää rajoitetulla mutta yllättävän tehokkaalla pelieditorillaan jo valmiiksi toimivaan konseptiin uudenlaisen luovan elementin.

Omat pienoispelinsä voi kuitenkin jakaa ainoastaan pelin omistaville ystävilleen, joita minulla on vain yksi. Harvoin tulee myöskään tilaisuus antaa koko oma konsolinsa jonkun mikropeleistä kiinnostuneen käsiin, joten olen käyttänyt jokaisen pelin tekemiseen luultavasti paljon enemmän aikaa kuin niiden pelaamiseen on yhteensä mennyt.

Tilannetta tasoittaakseni ja tarvitsemaani paijaushuomiota saadakseni ajattelin blogata tähänastiset aikaansaannokseni. Pelejä on ehtinyt vuoden aikana kertyä sen verran, etten halua käsitellä niitä kaikkia yhdellä kerralla. Siispä tällä kertaa vuorossa ovat

Tilasin D.I.Y.:n upouutena suoraan keskukseen ja ikuistin arkemme kouralliseen vaihtelevan tasoisia pikkupelejä, joista pari olenkin toimimattomina jättänyt pois. Näytettäväksi asti karsiutui kuitenkin jopa yhdeksän peliä.

Kaikki alempien videoiden pelikuva on Wiin WarioWare: D.I.Y. Showcasesta. DS:llä pelejä operoidaan luonnollisesti kosketusnäyttöä tökkimällä kursorin liikuttelun sijasta.

Friday Date on ihka ensimmäinen pelini, jossa ideana on vastata millä tahansa ylipäätään mahdollisella päivämäärällä sivarikeskuksen respassa riehuvien koulutusjaksolaisten kysymykseen. Perjantain päivämäärää tarvittiin viikottaisen matkalippuhakemuksen täyttöön, joten kysymys oli vastaanottotyöntekijälle suorastaan raastavan yleinen.

Itse peli on melko erikoinen. Koska grafiikkaa ei voi asettaa satunnaiseksi, on minun täytynyt tehdä jokainen mahdollinen väärä ja oikea vastaus valmiiksi. Yritin kai ensimmäiseksi pelikseni vain kovasti keksiä jotain uutta sen kummemmin ymmärtämättä tai välittämättä teknisestä puolesta. Sinänsä peli toimii, koska sen voi voittaa tai hävitä joka kerralla, mutta vähäisten oikeiden vastausten ulkoa opeteltavuus ottaa ajan myötä tavallista enemmän pois WarioWaren ideasta.

Hahmo on muuten esittävinään minua. Hiljaa.

Kuminauhoilla ampuminen oli työpäivän hiljaisina hetkinä suosittu ajanviete, koska nauhoja aina kertyi ja koska se kaikessa epäkypsyydessään oli huomaamatonta ja harmitonta leikkiä.

Reflekseihin perustuvasta pelistä tekee jokseenkin erikoisen se, että ainoa päämäärä on olla ampumatta hutia. Viljami voi kuminauhallaan osua siis niin reunasta kurkkaavaan Järviseen kuin tippuvaan pulloonkin, unohtamatta itikkaa, jonka tiputtamisesta saa aplodit.

Kuten Friday Daten kanssa, nyt teknisesti osaavampana toteuttaisin saman konseptin vähän vähemmän epämääräisesti.

Vaikka työ jaettiin yleensä kuudelle, oli alkukantaisen arkistointitavan ja lippujen ylettömän määrän vuoksi jokaviikkoinen matkalippujen kirjoitus- ja leimausrumba uuvuttava, jännetuppitulehduksia aiheuttava ja tunteita nostattava.

Mikropelin työpöytä on itse asiassa makkaraleivästä huolimatta aivan liian siistin näköinen vastatakseen arkitodellisuutta.

Perspektiivi vaihtelee aika rankasti esineittäin, mutta se ei oikeastaan ole WarioWaren parissa mitenkään harvinaista: Mikropelien tyyli on ensimmäisestä pelistä lähtien ollut hyvin vapaata ja vaihtelevaa. Sarjan pelejä ei koskaan ole kuulunut ottaa kovin vakavasti.

Vaikka osoitin toistuvasti potevani sitä, pilkattiin hyönteiskammoani palveluksen aikana yllättävän vähän. Bug Dodgen grafiikat ovat suurimmaksi osaksi kierrätyskamaa Friday Datesta ja Rubber Bandsista, koska halusin aluksi nopeasti kasvattaa mikropelien määrää.

Jos englanninkieliset pelinnimet häiritsevät tekstin joukossa, mainittakoon, että pelin käyttöliittymä on englanniksi ja että 12 merkin rajoituksella ei suomeksi kummoisia kirjoitella.
Sinänsä erittäin yksinkertainen ennakointiin ja reflekseihin perustuva peli on jännittävä, koska ötökkä käyttäytyy arvaamattomasti eikä siitä koskaan pääse kovin kauas.

Äkkiä kokoon huitaistu ulkoasu kaipaisi vähän kohennusta. Väistön voisi esimerkiksi animoida jonkinlaisella vauhtiviivalla ja tahallaan korni ESCAPE-nappi voisi olla nätimpi. Yksinkertainen tausta sen sijaan ei kaipaa mitään ylimääräistä imemään itikkaa sekaansa.

Puhelinpäivystys oli olennainen osa työnkuvaamme. Jäljensin työkännykkämme ja vaihteen lankapuhelimen sydämellä, vaivannäöllä ja todennäköisesti työajalla.

Oikean puhelimen voi valita vasta, kun se soi – pelin alussa kumman tahansa tökkäisy johtaa häviöön. Kärsivällinen ja vikkelä pelaaja ei edes suuremmilla nopeuksilla juuri voi mokata, joten kyseessä on selkeästi helpoin tekemäni peli.

Taustalla seisoskeleva Jaakko ei pyri olemaan kannanotto, vaan hauska yksityiskohta.

Muuten hyvin toimivalla tiimillämme oli yksi iso ongelma, nimittäin se, että siivousketjun kerran katketessa kukaan ei tahtonut enää siivota edellisenkin vuoron jälkiä. Tilannetta ei helpottanut se, että sekä asioivat että asiattomat ulkopuolisetkin sotkivat työpistettä yllättävän paljon.

Mikropelin juju on siinä, että pieniä roskia pitää lyhyessä ajassa kerätä niin paljon ettei niihin kiirehtiessään osu enää lainkaan. Etenkin omenankara on vaikea poimia, koska sen keskimmäisin kohta on samalla kapein. Karan vaikeudesta on itse asiassa usein annettu palautetta, mutta olen toistaiseksi päättänyt olla sörkkimättä sitä.

Pelin voittaessa alkaa ruudun yläreunasta sataa paperisilppua. Tajusin ironian vasta äsken.

Käsidesin käyttäminen oli etenkin pahimpaan sikainfluenssapelkoaikaan arkista. Ahkerasta desittämisestä huolimatta sairastin taudin koulutusjaksolla, luultavasti Smash Bros. -sessioissamme kiertävistä hikisistä peliohjaimista  johtuen. Oi niitä aikoja.

Pidän Sterilisatorista ehkä kaikista omatekoisista peleistäni eniten. Sain muovattua tavallisista asioista ja tilanteesta vaihtelevan, haastavan ja epätodellisen ampumapelin hauskoilla yksityiskohdilla. Kaikki ruudun esineet ovat merkityksellisiä ja liikkuvat omaan tahtiinsa aloittaen eri pisteistä, tehden joka pelikerrasta erilaisen. Etenkin vauhdin lisääntyessä ruiskauksen ajoittamisesta tulee kinkkistä, mutta uskoakseni joka kerta mahdollista.

Olen kaiken kaikkiaan tyytyväinen.

Koba oli aina ryöstämässä tyhjien pullojen ja tölkkien palautuslaatikkoamme. Käytin kostoksi taustamusiikin melodiana possun röhkinää.

Vaikka alun perin toteutin pelin varjokuvilla piirtämisen helppouden vuoksi, osoittautui se myös pelillisesti paremmaksi vaihtoehdoksi. Lopputuloksesta tuli omasta mielestäni samaan aikaan tyylikkäin ja huvittavin mikropelini, joka kaiken kukkuraksi toimii.

Suojeltavan laatikon voisi kai saada erottumaan taustasta nykyistä paremmin esimerkiksi animoimalla sen reunat punaisella katkoviivalla tai laittamalla sen ylle aluksi nuolen. Näin peli olisi heti ensimmäisellä kerralla selkeä.

Pelasimme viimeisinä kuukausinani keskuksen mailla monet kroketit toinen toistaan sadistisemmilla radoilla, jotka saattoivat älyttömimmillään levittyä useiden kymmenien neliömetrien alueelle. Kutsuimme lajia hurja- tai superkroketiksi, joista jälkimmäisen olisin laittanut mikropelinkin nimeksikin ellei se olisi kirjaimen verran liian pitkä.
Peliä varten tein kuitenkin vain tähtäimen ja yhden portin, joka vaihtelee paikkaa. Taskisen reaktiot suoritukseensa ovat intensiivisyydessään melko realistisia, vaikka söpö pelihahmo sinänsä ei liiemmin stereotyyppistä sivariesikuvaansa muistuta.

Pelejä on tietenkin tarkoitus pelata sekoitettuna, jolloin ei ikinä tiedä tarkalleen mitä odottaa. Mitä useamman onnistuu läpäisemään peräkkäin, sitä nopeammiksi ne tulevat.

En tiedä saako ulkopuolinen tuotoksista mitään irti, mutta jos olet jostain syystä kiinnostunut peleistäni, rekisteröi kaverikoodini alta ja kerro artikkelin kommenteissa tai jollakin muulla keksimälläsi keinolla oma koodisi sekä se, mitkä pelit haluat, niin pistän ne lähetysrajoitusten salliessa tulemaan. Otan mielelläni vastalahjaksi mitä tahansa Super MakerMatic 21:llä luotua.

WarioWare: D.I.Y. -koodi:

Wii-numero D.I.Y. Showcasea varten:Tulen kuukauden kuluttua näyttämään varsinaiselta pässinpäältä kun kommentteja ei ole tullut edes yhtä, mutta ei se haittaa. Halusin antaa mahdollisuuden.

Posted in: Laitoselämä, Minä, Nintendo, Videopelit, YouTube