Junasta ulos tuijottaja

Posted on 10.4.2011

0


Junasta käsin on minusta hirveän kiva katsoa maisemaa. Tämän jännän äärelle pääsin ensin päätettyäni terveenä ihmisenä seistä julkisissa aina kun se on mahdollista: Istuessa ikkunasta pitää kurkotella epäluontevasti ulos, eikä kokemuksen hienous silloin valkene.

Etenkin kuvatun kaltaisista puolipalloikkunoista näkee todella laajassa kulmassa. Nojaan ikkunanurkkaan ja kanavoin pikkupojan uteliaisuutta imiessäni viuhuvasta maisemasta mahdollisimman paljon yksityiskohtia sisääni. Kameraa asetellessani ikkunoista näkyi nättiä sinitaivasta, mutta loppumatka näyttikin melko lailla jatkuvasti tältä.  Otin myös vähemmän ernuvinoja kuvia, mutta pidin tästä eniten.Pidän erityisesti siltojen ylittämisestä ja pienistä ratasoran alta puskevista taimista.

Aina välillä tuntuu siltä kuin puolityhjissä vaunuissa istuvat ihmiset katsoisivat minua matkan aikana muutaman sekunnin liian pitkään. En oikein ymmärrä – liikkeellä ollessamme en ole kenenkään tiellä, päin vastoin, olen melkein ulkona. Junan pysähtyessä väistän hyvissä ajoin toisen puolen oville tai lastenvaunusyvennykseen.

Ehkä näytän jotenkin hassulta tai keskityn välillä liian intensiivisesti ulkomaailman tapahtumiin. En kuitenkaan väistelyä lukuunottamatta mielestäni huido, ääntelehdi tai ilveile sen enempää kuin kukaan muukaan tavallinen, huomaavainen matkustaja.

On mahdollista, että samasta syystä kuin minä kutsun ikkunassa roikkumista pikkupoikuuden kanavoinniksi, vieroksuu joku näinkin harmitonta käytöstä. Ehkä se on katselijoiden mielestä jotenkin epäsopivaa, ehkä jotain mitä he haluaisivat itse tehdä jos jaksaisivat. Voi tietty olla että väsyneet työmatkalaiset vain jäävät ajatuksissaan katsomaan. Mitäpä sitä ylitulkitsemaan. Ei mitenkään jeesustellakseni, mutta monet saanevat puolityhjässä junassa ylipäätään seisovasta matkustajasta jo pohdittavaa.

Viihdyn melkein missä tahansa oloissa niin herkästi, etten aina tunne kuuluvani joukkoon. Jälkikäteen ajateltuna melkein kahden tunnin käyttäminen työmatkoihin päivittäin on aika harmillista, mutta en silti ikinä itse matkalla märehtisi asiaa lattiaan tai kellotauluun tuijottaen.