Suhteellinen tyytyväisyys riittää ja on okei

Posted on 1.12.2010

0


Perustaisinko blogin? Kertoisinko TUOSTA blogissani? Kuka lukee blogiani? Voinko kertoa NOIDEN nähden tästä? Kadunko jos postaan tämän?

Blogini on nyt ollut pari kuukautta olemassa. Aihepiirini ovat olleet vähintään lapsekkaita, eikä periaatteessa ihan kunnollisella mutta vapaalla kirjoitusasullani voittaisi kielioppi- tai tyylipalkintoja. Useimpien artikkelieni kuvia ja asettelua voisi myös miettiä uudelleen.

Minusta on kuitenkin tärkeää, että olen kehdannut julkaista tekstini ja että kehtaan tulevaisuudessa säilyttää ne.

Ei saa ymmärtää väärin, en usko blogin sisältävän mitään olennaista.

Jos kuitenkin lähettäisin ainoastaan sieluani peilaavat kirjoitukset, joihin olen täysin tyytyväinen ja joissa en ole mistään epävarma, en koskaan julkaisisi mitään. Tieto paremmasta ja hienommasta on aina olemassa jossain mieleni nurkassa, vaikka toteutukseen vaadittava taito, ymmärrys, aika tai raha puuttuisikin. Kirjoittaminen mietityttää, epäilyttää ja lopulta kaduttaa. En voi tuntemuksille mitään, koska minulla on joku ongelma.

Kun itse vierailen muiden blogeissa, en aina muista ajatella niiden kirjoittajia. Ei sillä tietenkään olekaan merkitystä itse tekstin kannalta. En kuitenkaan haluaisi lytätä huonoimman tai ikävystyttävimmänkään tekstin kirjoittajaa, koska taustalla on pieni ihminen tasapainoilemassa arvojensa välillä. Jonkinlaiseen kompromissiin on päädyttävä tai halkeaa.

Yritän kiemurrellen sanoa, että tiedostan blogiharrastukseni kyseenalaisen ja suhteellisen arvon. Tunnustan tuottamani sisällön potentiaalisen hyvyyden ja huonouden, vaikka en välttämättä niillä nimenomaisilla tavoilla, jotka muut lopulta huomaavat.

Vaihtoehtoja on kuitenkin vain kaksi. Voin joko tuottaa sellaista sisältöä kuin osaan tai olla täysin tuottamaton. Minusta valinta on helppo.

Yritän myös rohkaista mahdollisia lukijoitani blogaamaan itse, oli kyse sitten bloginsa jatkamisesta tai aloittamisesta. Sen lisäksi että saan mitättömän asiani sanotuksi, voitan kyseenalaisen persoonallisuushäiriöni joka kerta, kun blogiini ilmestyy inhimillisen surkea tai lapsellinen kirjoitus. Tuntuu vapauttavalta.

En ainakaan itse halua lukea joka puolelta tursuavia blogeja, joissa esiinnytään uutislähteinä ja tietäjinä. Haluan lukea pienistä asioista kertovia, persoonallisia ja rehellisiä blogeja. Sellaisia, joita ei kirjoiteta, kun ei kehdata.

Saattaa olla, että kaiken tämän avaaminen vaikuttaa ylimääräiseltä tai dramaattiselta. Epäröinnistä huolimatta kallistun julkaisemaan tekstin, sillä juuri siitä on kysymys.

Posted in: Bloginpito