Miksi niin paljon volyymia

Posted on 26.9.2010

0


Minne ikinä meneekin, pitävät kuulokepäiset ihmiset musiikkiaan niin kovalla että ohikulkijat pystyvät kiinnittämään asiaan huomiota.

Pienen googletuksen mukaan osa tälläkin hetkellä myynnissä olevista musiikkisoittimista yltää desibelitasoille, joilla kuuntelu voi aiheuttaa pysyviä kuulovaurioita jopa reilusti alle tunnin käytön aikana. Mikä parasta, muutaman minuutin tauko ei tietenkään nollaa kuulon rasitusta, joten inhimillisempikin volyymin käyttö voi pitkäaikaisena tai usein toistuvana aiheuttaa vahinkoa – kaikki tämä ennen kipurajaa.

Toki musiikin täytyy olla kovalla jos ei muuten kuule, mutta toisinaan ilmiöön törmää myös hiljaisissa paikoissa. Todistin itse useamman kerran maaseudun äänettömässä yössä fiksun ihmisen kuuntelevan nukkumaan mennessä musiikkia niin kovalla, että sain sanoituksista eri petiin asti selvää. En ymmärtänyt sitä.

Toisaalta en ymmärrä myöskään niitä, jotka valittavat kuulokkeiden ulkopuolelle vuotavasta musiikista esimerkiksi busseissa. Minusta ilmiö on erikoisuudessaan keskustelun arvoinen, mutta paheksunnalle en löydä perusteita.

kuuloketonttu kuuntelee soveliaalla volyymilla.

Taskusoitinten lisäksi tavataan kuitenkin huudattaa myös radioita ja televisioita. Se häiritsee minua, koska aivan liian kova äänenvoimakkuus epäkätevöittää sivullisten elämää vähintään yhtä paljon kuin itse toimijan, ellei enemmänkin. Voi olla että se johtuu vain kokemieni tilanteiden epämiellyttävyydestä, mutta tuntuu myös siltä, että kaikista huonointa musiikkia tai televisioviihdettä pidetään poikkeuksetta kaikista kovimmalla.

Jokapäiväisten ohiajavien autojen bassojytinöiden ja kadulla hengailevien jumputtajien lisäksi tapausesimerkin antaakseni, kävin vähän aikaa sitten eräässä kioskikanttiinissa, joka toimii myös peruskouluikäisten nuorisotilana. Paikalla sattui silloin olemaan nuortenilta, jossa silkkihapset pitivät Singstar Paskapop Editioniaan huonekaluja tärisyttävän lujalla huolimatta siitä, että koko kuuden porukka istui alle kahden metrin päässä isosta kuvaputkinäytöstä eikä huoneistossa ollut mitään muuta äänekästä toimintaa meneillään. Vaikka tarkoituksena olisi ollut peittää pelaajien puutteellisia lauluääniä, nappuloiden tuskin oli syytä olla kaakossa.

Omasta lapsuudestani muistan myös tavallaan aiheeseen liittyvän tilanteen, jossa katselin kaverini pelaamista hänen luonaan. Peli oli mielenkiintoinen, mutta volyymitaso häiritsi jo alkuvalikossa. Jonkin aikaa jytinää siedettyäni huomautin asiasta kaverille, joka vastasi tilanteeseen nähden epäsoveliaalla pätemissävyllä ja -ilmeellä ”Ei mun vanhemmat oo kotona.” Tilanne parani vasta selvennettyäni laitteen olevan nimenomaan minusta liian kovalla. Muistan tuijottaneeni tuona iltana sängyssä kattoon ja miettineeni, miksi näin oli käynyt.

Ja tosiaan, vanhemmat. Miksi äänenvoimakkuus lakkaa kiehtomasta iän karttuessa, vaikka kuulon pitäisi ajan myötä lähinnä heikentyä? Ehkä kyse on jostain oudosta sukupolvien välisestä tottumuserosta; ehkä nuoremmat polvet ovat yhä pienemmästä pitäen totutettu yhä kovempaa huutavaan televisioon ja jos jonkinlaiseen taustameteliin ulkoilmassa.

Ongelma voi tosin olla enemmän omassa päässäni kuin arvaankaan, sillä olen huomannut olevani jokseenkin yliherkkä muun muassa vasaroinnille. Olen harkinnut kuulosuojainten hankkimista.