“Taiteilija”

Olin tavalliseen tapaani ulkona valokuvaamassa arkiyönä neljältä kun yhtäkkiä ohikulkija pysähtyi turvallisen välimatkan päähän ja kysyi, josko kaikki on kunnossa. Yhtäkkiä tajusin kyyryssä kahden jalkakäytävän haarassa tällaisena ajankohtana seistessäni tekeväni jotain poikkeavaa, enkä oikein osannut hämmennykseltäni vastata ystävälliselle henkilölle muuta kuin olevani valokuvaamassa.

Kulkija ei kuitenkaan tyytynyt tähän vaan kysyi vähemmän varovasti linssin osoittamaan suuntaan sillaltaan alas vilkuillen, mitä sitten oikein kuvasin. Kysymys tuntui jo tungettelevalta ennemmin kuin huolestuneelta, mutta pahinta oli että en todellakaan osannut sanoa mitä olin juuri sillä hetkellä ikuistamassa. Kivanvärisiä katuvaloja ja betonin muotoja? Vastasin hätäisesti kuvaavani vähän mitä sattuu, mikä näin jälkikäteen ajateltuna oli aika totuudenmukainen vaikkakin toimintani rationaalisuutta vähättelevä vastaus. Mietittyään hetken vastaustani hahmo toivotti tsemppiä ja jatkoi matkaansa katsomatta taakseen, luultavasti arvaamattakaan minkälaiseen ajatuskierteeseen minut oli suistanut.

Mieleeni tuli tapaus, jossa äitini kyllästyi saamattomuuteeni ja tavallaan ihan oikeutetusti kysyi, eikö minun pitäisi ottaa töitä ja opiskelua vakavammin sen sijaan että leikin jotain hienohelmaista taiteilijaa – mikä oikein kuvittelen olevani – salli mun nauraa - ja mitä vähemmän paljastan siitä mitä painokelvotonta hän vauhtiin päästyään sanoi, sen parempi. Ei sillä, ansaitsin varmaankin vähän palautetta asettaessani valokuvaamisen ja vastaavan hillumisen esimerkiksi työnhaun edelle. Joka tapauksessa…

Tänä yönä ensimmäistä kertaa ymmärsin, miksi äitini oli suutuspäissään möläyttänyt jotain taiteilijuudesta. Silloin en sitä huomannut, mutta harrastuneisuudessani on kieltämättä taiteilijamaisia piirteitä: kuka normaali valokuvaa aamuyöllä keskellä tietä jotain täysin toisarvoista aihetta rupuisilla välineillä?

Tästä huolimatta ja toisin kuin syytös kuului, en itse ikipäivänä kuvailisi itseäni taiteilijaksi. Ensinnäkin nimitys ei (kenties osittain äitini negatiivisesta suhtautumisesta johtuen) mielestäni ole tavoiteltava ja toiseksi, jos minun pyörimiseni ja räpsimiseni lasketaan taiteiluksi, silloin varmasti olemme kaikki taiteilijoita. Minua jäi kuitenkin häiritsemään, kuinka…

…Mitä tuolla on?

Nyt kun muistelen, olen nähnyt nämä sikasiistit valot junan ikkunasta monta kertaa.

Ai täysin avoimet kierreportaat suoraan valojen yläpuolelle vai, no voisin mennäkin

Olen iloinen että näin nämä valot tänä yönä. Yksinkertainen otus kun olen, ne antoivat minulle mielenrauhan taiteilija- ja epänormaaliuskysymyksessä muistuttamalla minua siitä, miksi oikein käyn ulkona kameran kanssa. Ei sillä että kuvista olisi tullut erityisiä mestariteoksia tai että mikään niissä rajausta ja oikeaan aikaan oikeassa paikassa olemista lukuunottamatta olisi juurikaan minun ansiotani, mutta tämä värikäs ja kauneudessaan merkityksetön öinen hetki kaltaisineen saattaa olla yksi tärkeimmistä ja nautinnollisimmista asioista elämässäni.

Juuri tämä kai tekee minusta jonkun silmissä taiteilijan tai minkä lie erilaisen nuoren. Itse koen vain meneväni ulos värikkäiden valojen löytämisen toivossa.

Kategoria(t): Minä, Taide, Valokuvaus